Otsikon kysymys on olennainen. Siinä piilee kuitenkin oletus, jonka mukaan Valtion Eläkerahasto – VER – olisi jonain päivänä iso. Toki reilut 20 miljardia euroakin on paljon, mutta kalpenee vaikkapa vertailussa valtion noin 92 miljardin euron eläkevastuuseen.
VER saattaa kuitenkin lähivuosina olla lähellä tilannetta, jossa sen kasvu on loppumassa ainakin reaaliarvoltaan. Tämä ei johdu siitä, että VER päättäisi Günter Grassin Peltirummun Oskarin tavoin lakata kasvamasta vaan – kuten alla käy ilmi – kyseessä näyttäisi olevan rahaston ”omistajan”, valtiovarainministeriön, näkemys.
VERin rahaston suuruuteen vaikuttaa olennaisesti kaksi kokonaisuutta: ensinnäkin kertyvien eläkemaksutulojen ja valtiolle maksettavan talousarviosiirron erotus ja toiseksi sijoitustoiminnan tuotot. Näistä VER voi itse vaikuttaa viimeksimainittuun, käytännössä toki sijoitusmarkkinoista hyvin ratkaisevasti riippuen. Eläkemaksutuloihin tai budjettisiirtoon VERin omilla toimilla ei ole vaikutusta. Rahaston kasvua jarruttaa tuntuvasti se, että VER tilittää valtion budjettiin 400 miljoonaa euroa vuodessa enemmän kuin sille kertyy eläkemaksutuloja ja tämä erotus lisääntyy jatkossa.
Tuosta miinusmerkkisestä elementistä huolimatta rahasto pikkuhiljaa kasvaa, jos sijoitustuotot ovat lähellä pitkän ajan keskimääräistä tasoa. Jos rahaston omistaja haluaa säädellä rahaston kokoa, tämä on toteutettava talousarviosiirron mitoituksen kautta, koska omistajan/lainsäätäjän kaikkivoipaisuus ulottuu sijoitustuottoihin aika ohuesti.
VERin tulevaisuus on nostettu pöydälle valtiovarainministeriössä, joka on julkaissut Valtion eläkerahastoa koskevan lainsäädännön tarkistamista arvioivan työryhmän muistion (2019:68). Muistiota ei ole alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kirjoitettu hallituksen esityksen muotoon vaan työryhmä esittää joitakin vaihtoehtoja. Ne ovat kuitenkin lähinnä variaatioita tietyistä perusajatuksista.
Pääasia, rahaston säilyminen eläkemaksuihin ja valtion eläkemenoihin kytkeytyvänä eläkerahastona, on ollut työryhmän selkeä linja. Näin tuleekin olla jo perustuslaillisistakin syistä, joskaan aina tämä ei ole aina ollut aivan kirkasta. Kun valtion vuoden 2015 budjettiin otettiin VERistä ylimääräinen 500 miljoonan euron siirto, lakiesityksessä todettiin lisätuloutusta käytettävän valtion velan lyhentämiseen ja kasvupanostuksiin – jollaisena budjettitiedotteessa mainittiin muun muassa Olympiastadionin perusparannus. Lakiesitys ei ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana.
Työryhmässä on ollut tarkasteltavana erityisesti se, miten rahaston koon tulisi kehittyä ja miten sitä pitäisi säädellä. Tähän liittyvä kysymys on, miten lainsäädäntöä tulisi muuttaa sen suhteen, että voimassa olevan lain mukaan rahaston käytöstä päätetään erikseen sen jälkeen, kun rahasto on saavuttanut 25 prosenttia valtion eläkevastuun määrästä. Tämän ydinasian oleminen nykyisessä laissa avoinna on onneton asiantila sijoitustoiminnan suunnittelun kannalta.
Muistiossa on omaksuttu kanta, jonka mukaan rahasto pyritään vakioimaan suuruusluokaltaan tuolle 25 prosentin tasolle suhteessa eläkevastuuseen. Tämä toteutettaisiin yhtäältä kasvattamalla siirtoa rahastosta valtion talousarviotalouteen asteittain vuodesta 2024 alkaen. Se parantaisi valtion budjetin tasapainoa, mutta ei EU-säännösten mukaan seurattavaa julkisen talouden rahoitusjäämää. Toiseksi rahaston vakiointi lähelle 25 prosentin rahastointiastetta toteutettaisiin kasvattamalla budjettisiirtoa siinä tapauksessa, että rahasto ylittää kahtena vuonna peräkkäin tuon tavoitetason.
Suomalaisessa osittain rahastoidussa eläkejärjestelmässä, etenkään sen puskurityyppisellä julkisella puolella, rahastointiasteille ei ole absoluuttisesti oikeita tasoja vaan kyse on päätösperusteisesta asiasta. On sinänsä oikein, että tavoitteet määrittää päämies valtio eikä agentti VER.
Silti voidaan pohtia, onko tarpeen rajata rahaston kasvua kaksikerroksisella pakkopaidalla: budjettisiirron suurentamisella plus vielä lisäsiirroilla, jos rahasto siitä huolimatta kasvaa. Sitä jos rahasto nousisi yli 25 prosenttiin eläkevastuusta ei kaiketi sinänsä olisi aihetta pitää kansallisena onnettomuutena. Ainakin toistaiseksi rahasto on ollut varautumistehtävän lisäksi valtiolle erinomainen bisnes sijoitustuottojen ansiosta. Jos tulevat sijoitustuotot jäävät odotettua alemmas, budjettisiirron kasvattaminen vuodesta 2024 alkaen voi johtaa myös rahaston hupenemiseen.
Rahaston käytön kasvattaminen erityisesti 2020-luvulla on sinänsä loogisessa suhteessa siihen, että valtion eläkemenot ovat tällä vuosikymmenellä reaalisesti suurimmillaan. Hyvin voitaisiin silti perustella myös sitä, että rahaston annettaisiin edelleen vahvistua silmällä pitäen myöhempää aikaa, jolloin julkiset ikäsidonnaiset menot ovat kokonaisuutena suuremmat. Tämän ajatuksen mukaan rahastosta voitaisiin kattaa nykyistä suurempi osuus eläkemenoista (mikä jättäisi enemmän tilaa muiden menojen rahoitukseen) pikemminkin 2030- ja 2040-luvuilla. Tämä ei vielä horjuttaisi rahaston eläkerahastoluonnetta.
Vaikka rahaston kasvun tiukkaan estämiseen voidaan liittää kysymysmerkkejä, suurella tyydytyksellä on tervehdittävä työryhmän kantaa, jonka mukaan lakiin tulisi lisätä selkeä päätössääntö talousarviosiirrosta 25 prosentin rahastointiasteen (ehkä) toteuduttua. Uusienkin sääntöjen sitomista rahastointiasteeseen voidaan tosin teknisenä ratkaisuja kritisoida rahastointiasteen ennustamiseen ja laskentaan liittyvien ongelmien vuoksi.
Koska jatkuvuudesta säätäminen on VERin sijoitustoiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää, on toivottava, että lainsäädäntötyö etenee työryhmän jäljiltä mahdollisimman ripeästi. Jatkovalmistelun yhteydessä voitaneen edelleen arvioida, kuinka tiukasti ja millä keinoin rahaston kasvua on syytä suitsia.
Kun viisivuotiskauteni VERissä on päättymässä helmikuun lopussa, tämä on ehkä viimeinen VERissä päin -blogini. Yleensä näissä on käsitelty yleisempiä kysymyksiä ja VERin omat asiat ovat Meillä VERissä -nettipalstalla. Nyt kuitenkin näin.
Kiitos mielenkiinnosta niin uskollisille kuin satunnaisillekin lukijoille!
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.
Tagit: