”Passiivinen” sijoittaminen on vyörynyt voimalla suureksi osaksi osakesijoitusmarkkinaa. Vaikka indeksirahastoja on ollut jo vuosikymmenten ajan, indeksisijoittaminen on noussut massiiviseksi ilmiöksi vasta tämän vuosituhannen puolella ja sen voittokulku on jatkunut kiihtyvällä vauhdilla.
Menestyksen takana on erityisesti kolme asiaa. Ensinnäkin alkuperäinen kilpailuetu eli kustannukset: indeksituotteiden palkkiot ovat tunnetusti yleensä paljon matalammat kuin aktiivisten rahastojen. Toiseksi tutkimustulokset: olemme toistuvasti saaneet lukea, kuinka aktiivisten rahastojen selvä enemmistö häviää tuotossa passiivivaihtoehdoille ainakin kulujen jälkeen. Kolmanneksi tuotetarjonnan lisääntyminen: indeksirahastot ovat saaneet seurakseen ja kilpailijoikseen pörssinoteeratut rahastot ETF:t, joiden kirjo on kasvanut ällistyttävän suureksi. ETF:iä on tiettävästi olemassa jo enemmän kuin yhtiöitä, joiden osakkeisiin ne sijoittavat.
Valtion Eläkerahaston osakesalkusta vajaat puolet on erilaisissa indeksituotteissa. Indeksiratkaisujen edut ovat saaneet monet kysymään, onko aktiivisessa sijoittamisessa ylipäänsä järkeä. Siitä ehkä toisella kertaa, mutta nyt siitä, miten passiivista tämä niin sanottu passiivinen sijoittaminen on.
On nimittäin niin, että sen enempää loppusijoittajan - kuten VERin - kuin myöskään omaisuudenhoitajan toiminta indeksituotteiden maailmassa ei välttämättä ole lainkaan passiivista.
Erityisesti ETF:ien valikoiman laajentuminen mahdollistaa nykyisin mitä moninaisimpien strategisten ja taktisten päätösten nopean toteuttamisen matalammilla kustannuksilla. Perinteiset koko markkinaa seuraavat yhtiöiden markkina-arvojen mukaisesti painotetut tuotteet ovat yhä suuressa roolissa, mutta räätälöidympiä vaihtoehtoja tulvii markkinoille päivittäin. Maakohtaisten ja toimialakohtaisten tuotteiden rinnalle ovat rynnineet erityisesti faktoriperusteiset ETF:t, jotka perustuvat akateemisessa tutkimuksessa ja käytännön sijoitusmarkkinoilla tunnistettuihin yhtiöiden tai niiden osakkeiden ominaisuuksiin. Tyypillisiä tällaisia faktoreita ovat niin kutsutut arvo, laatu, momentum, koko ja matala volatiliteetti.
Kohta ainoa sijoitustyyli, johon ETF:iä ei oikein ole ollut tarjolla, on perinteisistä perinteisin subjektiivista yhtiökohtaista arviointia sisältävä salkunhoito. Erilaisia kvanttiperusteisia strategioita seuraavat ETF:t voivat kuitenkin mennä ”osakevalinnassa” jo pitkälle yhtiökohtaisten tekijöiden alueelle, eikä tekoälyn mahdollisuuksista tässä liene vielä nähty kuin ensimmäiset askeleet.
Tämä kaikki merkitsee sitä, että sijoittaja voi hoitaa osakesalkkuaan erittäin aktiivisesti sijoittamalla valitsemiinsa ”passiivisiin”, tiettyjä indeksisääntöjä seuraaviin ETF:iin. Näiden valintojen vaikutukset sijoittajan kokonaistuottoon voivat olla erinomaisen suuria.
Entäpä sitten indeksirahastojen ja ETF:ien hallinnointiyhtiöt?
Indeksirahastoja ja ETF:iä hoitavilla managereilla on rahastojen sijoituskohteena olevissa yhtiöissä osakkeenomistajan asema ja oikeudet. Aiemmin näitä oikeuksia ei juuri käytetty, kun ajateltiin, ettei rahastoihin liity aktiivista osakevalintaa, mutta tässä on tapahtunut nopea murros. Asianomaiset hallinnointiyhtiöt ovat ikään kuin vasta huomanneet olevansa omistajan asemassa ja ryhtyneet toimimaan enenevästi sen mukaan. Tällä on potentiaalisesti todella suuri merkitys: sen lisäksi, että indeksisijoitusten osuus yhtiöiden omistuksesta on kasvanut suureksi, indeksimarkkina on voimakkaasti keskittynyt muutamalle suurelle talolle (etunenässä mm. BlackRock, Vanguard ja State Street), jotka ovat sitä myötä suurimpien omistajien joukossa isossa osassa pörssiyhtiöitä.
Indeksirahastoja ja ETF:iä pyörittävällä managerilla saattaa olla vahvojakin näkemyksiä yksittäisten yhtiöiden asioista - vaikkapa hallinnointitavasta tai vastuullisuudesta - ja niistä saatetaan pyrkiä keskustelemaan hyvinkin tiukasti yhtiöiden johdon kanssa. Yritysjohto voi tässä suhtautua eri tavoin: vastapäätä voi istua yhtäältä yksi suurimmista omistajista, mutta samalla taho, jonka on pysyttävä omistajana yhtiön indeksipainon mukaan, vaikka se ajattelisi yhtiöstä mitä. Eli kannattaako ison indeksimanagerin stewardship-vastaavalle levittää punainen matto vai voiko ajatella, että puhukoot lämpimikseen, eipähän voi myydä?
Kirjoittaja on VERin toimitusjohtaja.
Tagit: