Vihreä siirtymä on suuri globaali haaste. Tähän haasteeseen on tullut useita uusia hidasteita. Geopolitiikka on muuttanut päättäjien prioriteetteja, kohonnut korkotaso luo epävarmuutta investointeihin ja globaali kilpailu muuttaa totuttuja sääntöjä. Samalla ilmastonmuutoksen vakavuutta ei ole kyseenalaistettu, mutta muuttunut toimintaympäristö on luonut epäluuloja siitä, voidaanko asetettuja tavoitteita saavuttaa.
Reaalitalous vai rahoitusmarkkinat?
Vihreä siirtymä on ensi sijassa todellinen reaalitalouden siirtymä kohti vähähiilistä yhteiskuntaa ja vähähiilistä energian tuotantoa. Valtiot siirtyvät kohti Pariisin ilmastosopimuksen sitoumuksia tavoitteena merkittävä päästöjen vähentäminen. Siirtymää tukevat poliittisten päättäjien toimet sekä kuluttajien, yritysten ja sijoittajien erilliset pienet ja isot päätökset.
Rahoitusmarkkinat ovat mukana tässä trendissä. Ne ovat kuitenkin pääosin peilikuva siitä, mitä reaalitaloudessa oikeasti tapahtuu tai odotetaan tapahtuvan. Rahoitusmarkkinat seuraavat reaalitalouden trendejä ja voimistavat käyttäytymisellään niitä.
Rahoitusmarkkinoiden edelläkävijyyttä kuvaa yritysten hiiliraportoinnin vaatiminen. Carbon Disclosure Projectin ansiosta yritykset julkistavat hiilipäästönsä ja hiili-intensiteettilukunsa. Sijoittajien on näitä nykyään helppo käyttää seuratakseen omaa toimintaa sekä vaikuttaakseen yritysten valintoihin.
Siirtymäpolun riskit
Tyypillisesti ilmastonmuutoksen riskeinä mielletään ilmaston lämpenemisen välittömät fyysiset riskit (äärimmäiset sääilmiöt kuten kylmyysjaksot, lämpöaallot, tulvat ja myrskyt) sekä vihreän siirtymän riskit (”hylätyt” liiketoiminnat, taloudelliset menetykset, jne.). Näiden kahden riskin avulla pyritään selittämään kaikki se mitä vihreään siirtymään liittyy.
Kirjoitin heinäkuussa 2021 VoxEU-julkaisussa kirjoituksen ”Integrating climate change into the financial stability framework”, joka käsitteli vihreän siirtymän polun riskejä. Esittelin nämä myös Bank for International Settlements (BIS) järjestämän seminaarin paneelissa. Polun riskeinä kuvasin neljää eri osa-aluetta. Näitä olivat siirtymään liittyvät poliittiset päätökset, sijoittamisen riskit, nykyarvon riskit sekä mittareihin liittyvät riskit.
Ensinnäkin vihreä siirtymä ei ole lineaarinen jana oikeita päätöksiä, vaan poliittiset päätökset voivat vaihdella päätösten sisältöjen, mutta myös aikataulujen osalta. Nämä kaikki luovat suuria riskejä omaisuusarvoihin ja siirtymässä positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttaviin muuttujiin. Esimerkiksi päästöjen hinnoittelu saattaa vaihdella, ja päästöverot (tai päästökauppamekanismit) voivat heilahdella eri aikoina. Kaikki nämä vaikuttavat siihen miten kannattavaa on vihreän siirtymän liiketoimintaan sijoittaminen ja rahoittaminen.
Toiseksi sijoittamisessa innovaatioihin, kuten vihreän siirtymän innovaatioihin, sisältyy aina riskejä. Niitä voivat olla nopeasti muuttuvat ja kehittyvät teknologiat, jotka syrjäyttävät aiemmat keksinnöt, innovaatiot ja tuotteet.
Kolmanneksi korkotason muutokset voivat lisätä vihreän siirtymän ”hype cycle” -riskiä. ICT-kuplan aikana opimme kaikki huomaamaan vahvan trendin sijoittajien hulluudesta. ICT-trendi johti valtavaan arvojen nousuun 1990-luvun lopulla sekä lopulta arvojen laskuun 2000-luvun alkuvuosina. Alhaisen korkotason muuttuessa korkeampaan korkotasoon arvot voivat laskea.
Neljänneksi sijoittajien ja yritysten mittarit voivat muuttua. Useat tiedostavat sen, että sijoittajien yleisesti käyttämät mittarit ovat puutteellisia todellisen ilmastonmuutoksen haasteen edessä. Sijoittajien yleisesti käyttämä hiili-intensiteetti mittaa päästöjen määrää suhteessa liikevaihtoon. Tämä on vain yksi mahdollinen mittari, mutta sen käyttö on helppoa ja finanssimarkkinat ovat sitä tottuneet seuraamaan. Jatkossa mittarit voivat kehittyä ja seurannan muuttuminen voi luoda uusia riskejä ja uusia hyötyjiä.
Moni siirtymäpolun riski on toteutunut
Vuoden 2021 jälkeen moni asia on muuttunut, ja olemme saaneet kokea näitä riskejä. Venäjän hyökkäyssota on muuttanut poliittisia prioriteetteja, kohonnut inflaatio on nostanut korkotasoa ja vihreän siirtymän hinnoittelu on osin mennyt uusiksi.
Yhdysvalloissa on vahvistunut uusi anti-wokeliike, joka kyseenalaistaa ESG:n merkityksen ja huomioinnin hankintapäätöksissä. Vaatimus on ollut eräissä tapauksissa, että päätökset tulisi perustua vain taloudellisiin tekijöihin eikä ESG-muuttujiin (environment, social, governance). Tätä uutta trendiä kuvaa hyvin yhden kirjan otsikko ”The Dictatorship of Woke Capital”, jolla halutaan kuvastaa sitä, että ESG on vienyt liikaa painoarvoa taloudellisten tekijöiden kustannuksella. Viime aikoina moni yritys onkin puhunut ESG:stä vähemmällä äänenpainolla, ja ”greenhushing” eli ESG-teeman piilottelu on ollut paikoin todellista.
Lopuksi
Ilmastonmuutos on edelleen ihmiskunnan iso haaste eikä mikään ole isossa kuvassa muuttunut. Viimeisen parin vuoden tapahtumat ovat kuitenkin tuoneet hiekkaa vihreän siirtymän rattaisiin.
Ilahduttavia asioita on myös tapahtunut. Yhdysvaltain IRA-rahoituspaketti tuo suuren panostuksen vihreän siirtymän investointeihin ja Eurooppa on panostanut uusiutuvaan energiaan ennätysajassa. Nämä kaikki ovat osoituksia siitä, että optimismia ei kannata vihreän siirtymän osalta menettää. Ilmastonmuutoksen ratkaisuun tarvitaan merkittävästi toimia ja siinä rahoitusmarkkinoiden rooli on tärkeä.
Kirjoittaja on Valtion Eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi.