VERin 1.1.–30.6.2023 sijoitustuotto 3,7 %; kymmenen vuoden keskimääräinen vuosituotto 5,6 %
Julkaistu 30.8.2023 klo 14.52
SIJOITUSYMPÄRISTÖ
Talouden tila oli alkuvuoden aikana vakaa huolimatta siitä, että kohonnut inflaatio ja korkotaso aiheuttivat haasteita monin tavoin. Pelkona oli talouden ajautuminen taantumaan inflaation ja erityisesti nousseen korkotason vaikutuksesta. Rahapolitiikan kiristyminen jatkui Yhdysvalloissa ja Euroopassa koko alkuvuoden ajan ja markkinakorot pysyivät kohonneilla tasoillaan. VERin sijoitustoiminnan tuotto oli alkuvuoden aikana hyvä. Korkotason nousun vaikutuksesta myös korkosijoitusten tuotto oli selkeästi positiivinen.
Yhdysvaltojen keskuspankki ja Euroopan keskuspankki (EKP) nostivat korkotasoa hillitäkseen talouskasvua ja inflaatio-odotuksia sekä saadakseen inflaation alas. Tästä huolimatta talouskasvu jatkui vielä kohtuullisena, mutta yritysten tulokset heikkenivät monin paikoin tarkastelujakson lopulla. Kiinteistösektorilla oli nähtävissä haasteita, sillä kohonneet rahoituskustannukset sekä toimistojen muuttunut tarve ovat vähentäneet kiinnostusta uudistuotantoon.
Maaliskuussa 2023 Yhdysvaltojen aluepankit joutuivat talletuspaon kohteeksi. Taustalla oli vuoden 2022 aikana noussut yleinen korkotaso, joka alensi näiden pankkien hallussa olevien arvopapereiden arvoja. Sijoittajat kiinnittivät tähän huomioita vasta maaliskuussa 2023. Yhdysvaltojen viranomaiset toteuttivat merkittäviä tukitoimia, joiden seurauksena markkinat rauhoittuivat eikä kriisi levinnyt laajemmin. Pankkien kannattavuus oli paraneva, sillä noussut korkotaso heijastui lainakorkoihin, mutta ei samassa määrin talletuskorkoihin.
Euroopan energiamarkkinat olivat leudon talven ja merkittävien järjestelyjen seurauksena tasapainossa. Energiasta ei muodostunut sellaista ongelmaa, jota monet vielä edellisen vuoden puolella pelkäsivät. Vihreä siirtymä on voimistunut ja investoinnit tuulienergiaan ovat olleet merkittäviä. Suomessa otettiin huhtikuussa käyttöön Olkiluoto 3 -laitosyksikkö, joka parantaa energiaomavaraisuutta tulevaisuuden varalle.
Geopolitiikan jännittyneisyys on jatkunut eikä toistaiseksi ole vielä ilmaantunut tietä ulos Venäjän aggressiiviseen käyttäytymiseen ja hyökkäyssodan päättymiseen. Konflikti on nostanut kiinnostusta puolustusteollisuuteen ja sotilasmenot ovat kasvaneet idässä ja lännessä. Geopolitiikalla tulee olemaan myös jatkossa merkitystä arvioitaessa eri talouksien kiinnostavuutta sijoituskohteina.
VERIN SIJOITUSTOIMINNAN TUOTTO
Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnan seurannassa ja arvioinnissa keskitytään pitkän aikavälin toteutumien ja tulevaisuuden tarkasteluun neljännesvuotisen seurannan kustannuksella. VER julkistaa neljännesvuosittain neljännesvuositiedot ja -kommentit.
VERin sijoitusomaisuuden arvo 30.6.2023 oli 22,1 miljardia euroa. Sijoitusten tuotto käyvin arvoin ensimmäisen puolivuotiskauden ajalta oli 3,7 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden (1.7.2018–30.6.2023) keskimääräinen nimellistuotto oli 4,7 ja viimeisten kymmenen vuoden 5,6 prosenttia vuodessa. Nykymuotoisen toiminnan ajalta, vuoden 2001 alusta, keskimääräinen tuotto on ollut 5,3 prosenttia.
Sijoitusten reaalituotoksi ensimmäiseltä vuosipuoliskolta muodostui 0,8 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 1,3 prosenttia ja kymmenen vuoden reaalituotto vastaavasti 3,5 prosenttia vuodessa. Nykymuotoisen toiminnan ajalta, vuoden 2001 alusta, keskimääräinen reaalituotto on ollut 3,4 prosenttia.
Valtion näkökulmasta sijoitustoiminnan tuottoa voidaan verrata myös valtionvelan kustannukseen, koska eläkemenoihin varautumiseksi kerättävän rahaston vaihtoehtona voidaan pitää pienempää valtionvelkaa. Kymmenenä viime vuonna VERin vuosituotto on ollut keskimäärin 4,4 prosenttiyksikköä valtionvelan keskikustannusta korkeampi. Vuodesta 2001 VERin markkina-arvoinen tuotto on ollut yhteensä noin 9,8 miljardia euroa suurempi kuin kulloistakin rahastoa vastaavalle määrälle laskettu valtionvelan kumulatiivinen keskikustannus samalta ajalta.
VERissä seurataan pitkän aikavälin tuottoa suhteessa yleiseen markkinakehitykseen vertaamalla toteutunutta tuottoa globaaliin indeksiin, jossa osakesijoitusten paino on 50 ja valuuttasuojattujen korkosijoitusten 50 prosenttia.
TAMMI-KESÄKUUN 2023 YKSITYISKOHTAINEN TARKASTELU
Valtiovarainministeriön määräyksen mukaisesti VERin sijoitukset jaetaan korkosijoituksiin, osakesijoituksiin ja muihin sijoituksiin. Kesäkuun lopussa korkosijoitusten osuus oli 40,1 prosenttia, osakesijoitusten 52,5 prosenttia ja muiden sijoitusten 8,3 prosenttia. Suurista omaisuusluokista likvidit korkosijoitukset tuottivat ensimmäisen vuosipuoliskon ajalta 2,7 prosenttia ja noteeratut osakesijoitukset 6,2 prosenttia.
KORKOSIJOITUKSET
Likvidit korkosijoitukset
Likvidien korkosijoitusten tuotto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 2,7 prosenttia.
Ensimmäisen kvartaalin pankkiongelmat saatiin hallintaan toisella neljänneksellä, jolloin keskuspankit pääsivät jatkamaan inflaation vastaista taisteluaan. Keskuspankkeja huolestutti erityisesti pohjainflaation hidas aleneminen.
Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla sekä Yhdysvaltojen keskuspankki FED että Euroopan keskuspankki EKP jatkoivat rahapolitiikan kiristämistä nostamalla ohjauskorkojaan helmi-, maalis- ja toukokuussa, EKP lisäksi myös kesäkuussa. Fed nosti korkoja kokouksissaan 25 korkopisteellä päätyen 5,00 – 5,25 % haarukkaan, minkä lisäksi kesäkuussa päivitetyt FEDin korkoindikaatiot ennustivat edelleen kahta lisänostoa vuodelle 2023. EKP puolestaan nosti ohjauskorkoja kokouksissaan yhteensä 150 korkopisteellä, joten talletuskorko nousi 3,5 prosenttiin. EKP indikoi heinäkuun koronnoston olevan hyvin todennäköinen, minkä lisäksi markkinoilla hinnoiteltiin vielä toista 25 korkopisteen koronnostoa loppuvuodelle.
Yrityslainojen riskipreemiot jatkoivat kaventumistaan toisella vuosineljänneksellä levennyttyään maaliskuun alkupuolella pankkiongelmien seurauksena.
VERin likvideissä korkosijoituksissa parasta tuottoa saatiin korkeamman riskin sijoituskohteista kuten kehittyvien lainamarkkinoiden paikallisen valuutan määräisistä sijoituksista sekä matalamman luottoluokituksen omaavista yrityslainoista, joissa molemmissa tuotot olivat erinomaisia.
Muut korkosijoitukset
VERin muut korkosijoitukset käsittävät sijoitukset private credit -rahastoihin sekä
suoran lainanannon yrityksille.
Muiden korkosijoitusten tuotto oli 1,9 prosenttia. Private credit -rahastojen tuotto oli 1,7 prosenttia ja suorien lainojen 2,8 prosenttia.
Private credit -lainojen ollessa valtaosin floating rate -lainoja, nousevilla koroilla on ollut positiivinen vaikutus rahastojen toimintaan. Jotkut managerit ovat jopa nostaneet hieman rahastojensa tuotto-odotusta alkuperäisestä arviostaan. Toisaalta kohdeyritysten nousseet rahoituskulut ja yleinen globaali taloudellinen epävakaus on kasvattanut riskiä maksuhäiriöiden lisääntymiselle.
OSAKESIJOITUKSET
Noteeratut osakesijoitukset
Noteerattujen osakesijoitusten tuotto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 6,2 prosenttia.
Vuoden 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla nähtiin jälleen suuria heilahteluja maailman osakemarkkinoilla. Vuosi lähti varsin pirteästi liikkeelle, mutta Yhdysvalloissa maaliskuun puolivälissä leimahtanut aluepankkikriisi sotki kerrallaan markkinoiden tunnelmat täysin. Tämä näkyi etenkin pankkiosakkeissa kautta maailman, mutta myös monet muut sektorit olivat paineessa yleisen epävarmuuden lisäännyttyä merkittävästi kriisin myötä. Kuten monessa aikaisemmassakin kriisissä, viranomaiset eivät antaneet syntyneen kriisin levitä hallitsemattomaksi, ja niin Yhdysvalloissa, kuin myös Euroopassa, nähtiin voimakkaita toimia kriisin torjumiseksi. Paine markkinoilla jatkui kuitenkin tämänkin jälkeen parin seuraavan kuukauden ajan, mutta kun vuosipuolisko läheni loppuaan, oli kriisi jo hellittänyt merkittävästi, ainakin hetkellisesti.
Toinen iso teema alkuvuoden aikana on ollut inflaatio, sekä sen odotettua kovempi sitkeys. Korot ovat alkuvuoden aikana heiluneet eri saatujen inflaatiolukemien myötä merkittävästi, ja tämä on myös johtanut osakemarkkinoiden heiluntaan. Keskuspankkien kokouksia kautta maailman on seurattu tarkemmin kuin moneen vuoteen, ja erilaisia tulkintoja tulevista korkotoimenpiteistä on ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Osakemarkkinoillakin niin saadut makrotilastot, kuin korkopäätöksetkin, ovat johtaneet välillä erittäin suuriin heilahteluihin osakekursseissa. Yhdysvalloissa inflaatio on kuitenkin vuoden mittaan laskenut tasaisesti, ja tämä on näkynyt myös toiveina rahapolitiikan kiristämisen loppumisena. Tämän myötä etenkin teknologiaosakkeet, osin myös syntyneen keinoäly-”buumin” vanavedessä, ovat tuottaneet erittäin hyvin alkuvuonna. Tämä näkyi etenkin Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla, joka oli VERin noteeratusta osakesalkusta parhaiten tuottanut osio alkuvuoden aikana. Teknologiaosakkeiden myötä myös arvostustasot ovat nousseet selvästi etenkin Yhdysvalloissa. Loppuvuosi näyttänee, miten kestävälle pohjalle nähty teknologiaosakkeiden voimakas nousu on rakennettu.
Muut osakesijoitukset
VERin muut osakesijoitukset käsittävät sijoitukset pääomarahastoihin, infrastruktuurisijoituksiin ja noteeraamattomiin osakkeisiin.
Pääomarahastosijoitusten tuotto oli 2,2 prosenttia, infrastruktuurirahastojen 3,1 prosenttia ja noteeraamattomien osakkeiden 4,7 prosenttia.
Vaikka vuoden alussa sijoittajien huoli pääomasijoitusten arvostustasojen laskusta oli ilmeinen, positiivinen osakemarkkinoiden kehitys on kuitenkin kannatellut edelleen kohdeyhtiöiden arvojen kehitystä. Lisäksi salkkuyritysten liiketoiminnat ovat nykyisessä toimintaympäristössä pärjänneet yllättävänkin hyvin koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan. Vaikka transaktiomarkkina on selkeästi hiljentynyt, joitakin erinomaisia irtautumisia on managerit onnistuneet kevään aikana tekemään.
Infrastruktuurisijoitukset ovat pärjänneet edelleen varsin hyvin. Niiden luonne inflaatiota suojaavana sijoitusluokkana on auttanut korkojen nousun tuomaa arvostuspainetta vastaan.
MUUT SIJOITUKSET
VERin muut sijoitukset käsittävät sijoitukset kiinteistö- ja hedge-rahastoihin sekä riskipreemiostrategioihin.
Listaamattomien kiinteistörahastosijoitusten tuotto oli -1,1 prosenttia.
Kiinteistösijoituksissa transaktiomarkkina on jatkanut hiljaiseloaan. Korkojen noususta johtunut tuottovaatimusten kasvu on laskenut kiinteistöjen arvoja lähes kaikilla sektoreilla vaikuttaen myös VERin kiinteistörahastojen tuottoihin negatiivisesti. Myös uudisrakentaminen, etenkin asuntopuolella, on hiljentynyt.
Hedge-rahastojen ja systemaattisten strategioiden tuotto vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli -0,6 prosenttia.
Parasta tuottoa ajanjaksolla hedge-rahastoista tarjosi kvantitatiiviset strategiat. Multistrategioihin keskittyvissä rahastoissa nähtiin tuotoissa paljon hajontaa kokonaisuuden tuoton ollessa lähellä nollaa. Erityisen haastava ajanjakso oli makrorahastoille, joissa nähtiin liian aikaista positioitumista muutokseen keskuspankkien rahapolitiikassa. Systemaattisten strategioiden tuotto alkuvuodelta oli hivenen negatiivinen, mutta positionhallinnan muissa johdannaispositioissa saavutettiin hyvä tuotto etenkin valuutta- ja luottoriskijohdannaisissa.
VALTION ELÄKEMENO, VERIN SIIRTO VALTION TALOUSARVIOON, ELÄKEMAKSUTULOT JA RAHASTOINTIASTE
Valtion Eläkerahaston merkitys valtion eläkejärjestelmän menojen tasaamisessa on edelleen kasvanut. Valtion eläkemenot olivat 5,0 miljardia euroa vuonna 2022 ja vuoden 2023 budjetissa on varauduttu yli 5,3 miljardin euron menoon. VER maksaa vuoden 2023 aikana valtion talousarvioon 40 prosenttia näistä menoista eli euromääräisesti yli 2,1 miljardia euroa.
Kesäkuun loppuun mennessä rahastosta on siirretty valtion budjettiin 1,1 miljardia euroa. Vastaavana aikana VERin saama eläkemaksutulo oli 0,9 miljardia euroa. Maksutulokertymä on ennusteiden mukainen. Rahaston nettomaksutulo on kääntynyt pysyväisluonteisesti negatiiviseksi eli rahastosta siirretään valtion talousarvioon selvästi enemmän kuin VERiin kertyy maksutuloja. Tämä budjettisiirron enemmyys VERin maksutuloihin nähden kasvaa jatkuvasti ja hidastaa rahaston kasvua.
VER saavutti sille asetetun 25 prosentin rahastointiastetavoitteen selvästi oletettua aiemmin 31.12.2021. Rahastointiasteen saavuttamisen jälkeen lakia valtion eläkerahastosta tarkistettiin ja uusi laki astui voimaan huhtikuussa 2022. Lain tarkistamisen yhteydessä VERin talousarviosiirtoa kasvatettiin vuodesta 2024 lukien. Talousarviosiirto nousee asteittain nykyisestä 40 prosentista 45 prosenttiin vuosina 2024–2028. Rahastointiasteen ylittäessä kahtena peräkkäisenä kalenterivuotena 25 prosentin tason, toteutetaan kolmen prosenttiyksikön lisäsiirto valtion talousarvioon. VERin valtion eläkemenoja tasaavan roolin ja negatiivisten nettosiirtojen kasvaessa VERin rahastointiasteen arvioidaan laskevan tulevina vuosina.
VERin hallitus aloitti strategiatyön lain uudistuksen jälkeen. Strategian päivitys tehtiin rinnan vuoden 2023 sijoitussuunnitelman kanssa ja VERin strategia hyväksyttiin tammikuussa 2023. Strategiassa täsmennetyt tavoitteet asettavat perustan sijoitustoiminnalle. Sijoitussalkun perusallokaatio määritetään vuotuisessa sijoitussuunnitelmassa. Perusallokaation mukaisella sijoitussalkulla odotetaan tehtyjen mallinnusten mukaan saavutettavan VERille asetetut tavoitteet pitkällä aikavälillä.
AVAINLUKUJA
|
|
|
|
|
30.6.2023
|
31.12.2022
|
30.6.2022
|
Sijoitukset, milj. euroa (markkina-arvoin)
|
22 128
|
21 604
|
21 566
|
Korkosijoitukset
|
8 863
|
8 791
|
8 680
|
Osakesijoitukset
|
11 626
|
10 285
|
10 254
|
Muut sijoitukset
|
1 847
|
2 777
|
2 640
|
Johdannaisten vaikutus
|
-209
|
-249
|
-8
|
|
|
|
|
Sijoitussalkun jakauma
|
|
|
|
Korkosijoitukset
|
40,1 %
|
40,7 %
|
40,2 %
|
Osakesijoitukset
|
52,5 %
|
47,6 %
|
47,5 %
|
Muut sijoitukset
|
8,3 %
|
12,9 %
|
12,2 %
|
Johdannaisten vaikutus
|
-0,9 %
|
-1,2 %
|
0,0 %
|
|
|
|
|
|
1.1.–30.6.2023
|
1.1.–31.12.2022
|
1.1.–30.6.2022
|
Sijoitusten tuotto
|
3,7 %
|
-6,8 %
|
-7,3 %
|
Korkosijoitukset
|
|
|
|
Likvidit korkosijoitukset
|
2,7 %
|
-8,2 %
|
-7,4 %
|
Muut korkosijoitukset
|
1,9 %
|
0,4 %
|
1,6 %
|
Private credit -rahastot
|
1,7 %
|
-0,5 %
|
1,4 %
|
Osakesijoitukset
|
|
|
|
Noteeratut osakesijoitukset
|
6,2 %
|
-12,4 %
|
-13,5 %
|
Pääomarahastosijoitukset
|
2,2 %
|
12,5 %
|
10,6 %
|
Noteeraamattomat osakesijoitukset
|
4,7 %
|
7,8 %
|
7,6 %
|
Muut sijoitukset
|
|
|
|
Listaamattomat kiinteistörahastot
|
-1,1 %
|
4,1 %
|
3,9 %
|
Infrastruktuurirahastot
|
3,1 %
|
15,6 %
|
10,0 %
|
Hedge-rahastot ja systemaattiset strategiat
|
-0,6 %
|
5,0 %
|
3,7 %
|
|
|
|
|
Eläkemaksutulot, milj. euroa
|
862
|
1 610
|
819
|
Siirto valtion talousarvioon, milj. euroa
|
1 063
|
1 982
|
999
|
Nettomaksutulo, milj. euroa
|
-201
|
-372
|
-180
|
Eläkevastuu, mrd. euroa
|
|
97
|
|
Rahastointiaste, %
|
|
22 %
|
|
Lisätietoja: Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi, etunimi.sukunimi@ver.fi, puh: 0295 201 210
Valtion Eläkerahasto (VER) on vuonna 1990 perustettu valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden rahoitukseen ja eläkemenojen tasaamiseen. VER on sijoitusorganisaatio ja vastaa valtion eläkevarojen ammattimaisesta sijoittamisesta. VERin sijoitussalkun markkina-arvo oli 22,1 miljardia euroa kesäkuun 2023 lopussa.
Kaikki tässä katsauksessa esitetyt luvut ovat alustavia ja tilintarkastamattomia.